Eikös se kihokki ole jokin tauti..?

Siis mikä ihmeen kihokki? Ai ei ole tauti? Selvä. Sanana se ainakin kuulostaa mielestäni epäilyttävältä. Täytyy myöntää, etten ennen tätä hanketta ollut koskaan kuullutkaan kihokista. Viimeisen parin kuukauden aikana olen kuitenkin oppinut siitä erittäin paljon. Osaan kertoa, millaisilla paikoilla se yleensä kasvaa, miten sitä poimitaan ja mihin sitä käytetään.



Tässä kirjoituksessa käsittelen siis pyöreälehtikihokkia, jota Oulun 4H-yhdistys ostaa tänä(kin) vuonna. On olemassa myös pitkälehtikihokki, mutta niitä ei saa sekoittaa keskenään, jos kihokkia haluaa kerätä myyntitarkoitukseen.

Kesäkuun aikana ehdimme jo vähän huolestua, kun sateita ei näkynyt. Kesäkuu oli kuuma ja pitkään oli todella kuivaa. Onneksi sateet saapuivat vihdoin kesäkuun lopulla. Kihokit olisivat siis luultavasti kuivuneet kasvupaikoilleen, ellei olisi alkanut sataa.

Häh, lihansyöjäkasvi?

Pyöreälehtikihokki on monivuotinen ruoho, joka kasvaa pääosin harvapuustoisilla soilla. Sen kasvupaikkoja voivat olla muutkin paikat, mutta se ei viihdy kovin vetisissä tai varjoisissa paikoissa. Kihokit rakastavat kasvipeitteen rikkoutumista, joten ne kasvavat helposti esimerkiksi hirvien tallomille poluille tai moottorikelkkojen ajoreiteille.

Pyöreälehtikihokki on lihansyöjäkasvi. Terminä se monesti tuo mieleen kuvan kasvista, joka suurella suullaan pyydystää ihmisiä ja eläimiä ravinnokseen – niin kuin piirretyissä lihansyöjäkasvit kuvataan. Mutta ei hätää, kihokki ei ole sellainen lihansyöjä. Kihokissa on tahmeita karvoja, joilla se pyydystää hyönteisiä lisäravinnokseen.

Milloin sitä kerätään?

Kihokki kukkii heinä–elokuussa ja kasvi kerätään sen nuppu- tai kukintavaiheessa. Kukissa on eniten vaikuttavia aineita, esimerkiksi keuhkoputkia laajentavaa droseronia. Kihokeilla on havaittu myös antibakteerista vaikutusta!

Kihokin kerääminen on melko työlästä, mutta tottuneet poimijat tekevät sillä hyvää tiliä. Kasvi painaa vain vähän, ja hyvän kihokkipaikan löytyminen voi olla vaikeaa. Toisaalta kokeneilla poimijoilla on jo vakiopaikat kihokin keruulle.

Kihokkia käytetään esimerkiksi erilaisiin yskänrohtoihin, erityisesti limaa irrottavan yskänlääkkeen raaka-aineena. En oikein tiedä, mihin kaikkeen muuhun sitä käytetään, joten jatkan sen opiskelua. Oulun 4H ostaa kihokkia, ja kihokilla on myös hyvä kilohinta. Poimijalle se on verotonta tuloa! Lue Kihokista ja sen poiminnasta lisää Oulun 4H:n sivulta.

Kommentit