Herkkuja kerkistä
Suomen luonto on pullollaan mahtavia yrttejä ja
raaka-aineita, joiden ravintoarvot hipovat taivasta. Yrttejä on käytetty
aikojen alusta lähtien erilaisiin vaivoihin ja tauteihin. Nykypäivänä suomen
luonnosta löytyviä yrttejä käytetään yhä enemmän ruuanlaitossa ja
elintarvikkeissa.
Yksi luonnostamme löytyvistä superruuista on kuusenkerkkä,
eli kuusen vuosikasvu, joka sisältää runsaasti muun muassa C-vitamiinia. Mutta
mihin niitä kuusenkerkkiä ja luonnon yrttejä voi oikein käyttää?
Kuva: Ritva Kokko |
”Isäni syntyi ja eli Pohjois-Suomessa. Sotien jälkeen
vaatimattomissa olosuhteissa luonto oli aina lähellä. Siihen aikaan isä osasi
luontaisesti kuunnella itseään ja tiedostaa, mitä kroppa tarvitsee. Sieltä
kumpuaa kiinnostukseni luonnontuotteisiin. Jos hiljentyy kuuntelemaan itseään,
niin keho kyllä kertoo, mitä se tarvitsee.”
Näin minulle kertoi luonnontuotemestari ja Korpihillan
yrittäjä Ritva Kokko. Pääsin ilokseni juttelemaan Kokon kanssa kuusenkerkistä,
luonnontuotteista, villiyrteistä, yrittämisestä ja luovuudesta. Juttua riitti
ja onneksi etäyhteydet toimivat!
Kokko oli ensimmäisten joukossa tuomassa markkinoille useita
luonnontuotteista valmistettuja herkkuja – esimerkiksi kuusenkerkkämarmeladin
ja kuohuvan kuusenkerkkäjuoman. Ensimmäinen Korpihillan tuote oli
kuusenkerkkäsiirappi. Kokko on todellinen luonnontuotealan edelläkävijä.
Mistä kaikki alkoi?
Vuonna 1997 Kokko oli muuttanut Posiolle ja tehnyt
kotikeittiössään erilaisia tuotteita marjoista, yrteistä ja muista
luonnontuotteita. Hän oli opiskellut ravintola-alaa ja kiinnostus ruokaan oli
suuri. Kokko huomasi, ettei markkinoilla ollut ainuttakaan alkoholitonta juhlajuomaa.
Hän sai ajatuksen, että kuusenkerkästä voisi valmistaa alkoholitonta kuplivaa,
ja ryhtyi tuumasta toimeen. Siitä ideasta syntyikin Kuohuva kuusenkerkkä ®. Vuonna
2003 juomasta tehtiin ensimmäinen koe-erä.
Ensimmäinen kuusenkerkkäkuohuvan koe-erä oli suuri menestys
– juomaa meni heti syntymäpäiville ja muihin juhliin. Vuonna 2005 juoma
palkittiin Suomen parhaana juomana. Kilpailussa etsittiin kotimaisten
pientuottajien tuotteita, joita haluttiin nostaa kuluttajien tietoisuuteen.
Kuusenkerkkäkuohuva oli kilpailussa samalla viivalla alkoholipitoisten juomien
kanssa ja yllätti tuomariston maullaan. Kilpailun jälkeen useat ravintolat
alkoivat tilata juomaa ja myöhemmin asiakkaiden toiveesta sitä alettiin myymään
kaupoissa. Ja loppu on historiaa!
Kuusenkerkkäkuohuvan suosio perustuu sen erikoisuuteen.
Resepti on ollut ensimmäisestä koe-erästä saakka samanlainen, minkä vuoksi
juoma on saavuttanut markkinoilla jo klassikon aseman. Tuote on (markkinoiden
ensimmäinen) alkoholiton ja juhlava juoma. Lisäksi se on tehty kuusenkerkästä,
joka on luonnostava saatava erikoinen raaka-aine. Ja onpa sen makukin sielua
hivelevän ihana!
Pohdimme Kokon kanssa luonnontuotteiden suosiota. Tällä
hetkellä lähiruoka, kestävä kehitys ja vihreys ovat taas kovasti tapetilla. Mutta
mistä johtuu, että luonnontuotteet ja yrtit unohtuvat moneksi vuodeksi, kunnes
joku taas muistaa alkaa hyödyntää niitä? En tiedä.
Kokko kuitenkin tuumasi,
että esimerkiksi julkkiskokkien esimerkin myötä ihmiset uskaltavat helposti kokeilla
erilaisia juttuja myös omissa kotikeittiöissään. Villiruuan suosio onkin
kasvanut suuresti viime vuosien aikana.
Kuolevaa kansanperinnettä?
Suomen luonnosta löytyvä ravinto ja sen jalostaminen
tuotteisiin on jokseenkin myös kuolevaa kansanperinnettä. Mielestäni meidän
tehtävämme on kertoa ja opettaa aina seuraaville sukupolville
luonnontuotteista. Moni ihminen ei tiedä, mitä kaikkea luonnosta voi syödä ja
mitä hyötyä siitä on. Suomen luonto on puhdas ja täynnä upeita raaka-aineita!
Täytyy kuitenkin muistaa, että yrttejä ja luonnontuotteita
tulisi käyttää vain kuuriluontoisesti. Luonnon yrteistä ja niiden vaikutuksista
pidemmällä aikavälillä on vielä huomattavan vähän tutkimusta. Sen vuoksi niitä
olisi hyvä käyttää ainoastaan ravintolisinä, eikä rakentaa koko ruokavaliota
villiyrteille.
Kuusenkerkästä voi tehdä siis oikeastaan mitä tahansa. Vain
mielikuvitus on rajana. Korpihillan kuusenkerkkäkuohuvan resepti on tietysti
tarkoin varjeltu salaisuus, mutta yksi asia on varma – maku vie mennessään ja
koukuttaa. Kippis ja oodi kuusenkerkille!
Kuva: Inka Keränen |
Kommentit
Lähetä kommentti